Interrail-matka mm. Italiaan syksyllä 2023

Tälle sivulle tulee lyhyitä päivityksiä kuvien kanssa matkamme etenemisestä, jolloin lähinnä sukulaiset ja ystävät pysyvät ajan tasalla. Varsinaisia blogikirjoituksia pyrin laittamaan sitten, kun matka on tehty.

Tänään 17.9 matkaamme junalla Turkuun ystävien luokse ja huomenna illalla lähdemme laivalla Tukholmaan.

Tämän sivuston kanssa tuli jotain ihmeellisiä ongelmia, eli en pysty nyt läppärillä päivittämään (tekstiä oli kirjoitettu valmiiksi). Yritän ratkaista ongelmaa.

Tällaisen tekstin sain siirrettyä oman sähköpostini kautta 20.9 noin klo 16 Suomen aikaa:

Olemme siis tämän vuoden toisella interrail-matkallamme. Jälleen hankimme 7 päivän ykkösluokan interrail-passit. Viime vuonna meillä oli passit paperilla, nyt passien myyntiä ei ollut enää Tampereella, osittain siksi hankimme nyt sähköiset passit. Kirjaamme nyt junamatkamme kännykkään ja tabletille.

Viime kevään matkatekstit löytyvät Kevät 2023 -otsikon alta. Ko. matkalta aloin siirtämään kokemuksia myös varsinaiseen blogiimme. Keväällä mm. Gibraltarin osuus jäi täältä kotisivultani lähes kokonaan raportoimatta, nyt siitä on juttu seuraavassa osoitteessa: https://hannujamerja.wordpress.com/2023/09/20/gibraltar/ . Toiseen juttuun kuvasin matkamme interrail-osuudet mm. lippuineen ja asemineen osoitteeseen https://hannujamerja.wordpress.com/2023/09/20/maata-pitkin-lapi-euroopan-kevaalla-2023/

Tämän pätkän kirjoittamista aloittelen ollessamme keskiviikkona 20.9 junamatkalla Hampurista Offenburgiin. Eilen saavuimme laivalla Tukholman laivaterminaaliin klo 6.30. Viking Linen bussilla siirryimme Tukholman rautatieasemalle, josta junamme lähti klo 8:21. Junamatka Ruotsin eteläosan läpi sujui hyvin, välillä satoi runsaastikin, se ei meitä haitannut. Kööpenhaminassa meillä oli junanvaihto Hampuriin menevään junaan. Viime vuonna vaihdoimme junaa jo Kööpenhaminan lentokentällä. Vasta nyt huomasin tämän ratkaisun suuren merkityksen, koska Tukholman juna pysähtyi muutaman sadan metrin päähän itse asemarakennuksesta. Päärautatieasemalle päästäksemme jouduimme ylittämään yhden tienkin. Kahden tunnin aikana ehdimme kuitenkin syödä asemalla pizzapalat.

Puoli neljän aikoihin lähti junamme kohti Hampuria. Saimme Odenseen asti istua kahdestaan kuuden hengen loossissa. Sieltä ikkunapaikoille tuli iäkäs tanskalainen pariskunta, joka oli myös interrail-matkalla. Me jäimme Hampuriin, mutta he vaihtoivat Sveitsiin menevään yöjunaan.

Majoituksemme oli alle puolen kilometrin päässä rautatieasemasta. Majoituttuamme kävimme myös hieman kaupungilla ostoksilla ja syömässä (joitakin kuvia lisäilen myöhemmin).

Aamulla saimme tehdä aamutoimet rauhassa, koska junamme lähti vasta klo 10:24. Offenburgissa on seuraava majoituksemme, pikkukaupunkiin saavumme noin puoli viiden aikaan. Sieltä saimme viimeisen järkevän hintaisen majoituksen ennen Sveitsin korkeahintaisempia majoituksia. Huomenna torstaina siirrymme Sveitsin puolelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *