ESIPUHE JA TAUSTAA

”Mies kun tulee tiettyyn ikään” alkaa hän miettiä, että mitähän tässä elämässä on saanut aikaiseksi. Joillekin tällainen pohdiskelu voi tulla melko varhaisessakin elämänvaiheessa. Minulle se tuli mieleen konkreettisemmin, kun olin vuosi sitten lähestymässä 70-vuotissyntymäpäivääni. Ajattelin, että voisin johonkin kirjata eri elämänvaiheeni ja merkittävimmät tapahtumat. Iän tästä vielä karttuessa asiat alkavat entistä nopeammin unohtua tai ne voivat häipyä muistista kokonaan. Pitäisi olla käytettävissä jotain, jolla palauttaa asioita takaisin mieleen. Eli ensisijaisena tavoitteenani oli siis koota asiat yhteen oman muistini tueksi. Julkkikset kirjoittavat tai kirjoituttavat muistelmia kirjan muotoon, mutta minä päätin tehdä muistelmani erilaisella, nykyaikaisemmalla tavalla eli tehdä nettiin omat kotisivut. Samalla tässä elämänsä vaiheessa voi vaatimatonkin mies tuoda itseään enemmän esille, ehkä jopa osittain itsekehuisella tyylillä.

Jaoin elämäni vuosikymmenen pituisiksi jaksoiksi. Monet suuret muutokset ovat sattuneet minulle aivan vuosikymmenten vaihteessa tai lähellä sitä. Tämän takia olen voinut nimetä jokaisen vuosikymmeneni sanalla tai parilla. Klikkaamalla yllä olevasta valikosta vuosikymmentä, löytyy sen takaa yhteenveto vuosikymmenen tapahtumista ym. sekä linkit monipuolisiin kuvagallerioihin. Kuvien joukosta löytyy myös monia muita skannauksia mm. lehtileikkeistä, esitteistä ym. ym. Lisäksi kirjoitan myöhemmin erillisiä kirjallisia muisteluita elämäni erilaisista vaiheista ja asioista. Matkailuakin tulee varmasti mukaan paljon; ensin matkailujutut painottuvat 1900-luvun puolella oleviin reissuihin – tuoreempia matkailujuttuja löytyy blogistamme https://hannujamerja.wordpress.com/.

Jo keväällä 2020 tein nuo graafiset esitykset siitä, mitä kullakin vuosikymmenellä olin tehnyt. Mukana ovat omat osiot työpaikoille, asumiselle, koulutukselle, erilaisille luottamustehtäville, harrastuksille, matkustamiselle ym. Tämän jälkeen aloin lisätä sivuille kuvia ym. Melko pitkälle pääsin kolmen vuosikymmenen osalta (1950-, 1960- ja 1970-luku). Tätä kirjoittaessani (maaliskuu 2021) olen alkanut täydentämään kuvagallerioita. Laatikoistamme on löytynyt lisää kuvia erityisesti 1970-luvulta, mutta varsinkin 1980-luvulta, jolloin kuvasimme runsaasti. Kuvien valitseminen ja skannaaminen on ollut aikaa vievää puuhaa. 1980-luvun lopussa kuvasin runsaasti videokameralla, videoistakin yritän tehdä kuvakaappauksia. Videoitten digitoinnin olen jo tehnyt aikaisemmin. Lehtileikkeitä olisi myös tarjolla runsaasti, mutta ensin pitää selvittää, että onko juttujen kopioimiselle ja julkaisemiselle jotain tekijänoikeusesteitä. Joidenkin valokuvienkin osalta asiaa pitänee selvittää. Valtaosa kuvista on kuitenkin minun ja vaimon ottamia eli oikeudet ovat täysin itsellämme. 1990-luvulla kuvasin taas merkittävästi vähemmän.

Kuvagallerioitten alkuun lisään vähitellen lyhyitä selitteleviä tekstiosuuksia. Pitemmissä kirjallisissa tuotoksissa pyrin pureutumaan syvemmälle muistini lokeroihin. 1950- ja 1960-luvuilta tekstien tuotto jäänee suhteellisen vähäiseksi – olin rauhallinen ja enimmäkseen varsin tavallinen lapsi ja nuori. Sen jälkeen elämä muuttui moninaisemmaksi ja jopa välillä ”hurjaksi” – paljon löytynee kirjoitettavaa – tosin edes kaikesta muistamastani ei voi kirjoittaa. Ensimmäinen juttu löytyy jo oheisesta Lisää elämästäni -osiosta, siinä on kahdeksan sivua tekstiä liftausreissuistani. Kymmenlukujen alkugrafiikoistani huomannee, että olen ollut aika monessa hommassa monipuolisesti mukana. Onneksi tallessa on aika paljon sellaista kirjallista materiaalia ja sähköposteja, joilla voi muistia virkistää.

Tämän kotisivutilan/verkkotunnuksen ostin Domainhotellista. Ohjelma toimii hyvin mm.Wordpress -blogiohjelman kanssa. Kuvagallerioita olen rakentanut Adoben Portfolio-ohjelmalla. Näiden väliin olen sitten rakennellut linkkejä. Linkkejä tulee myöhemmin myös blogiimme ja Youtube-videoihini.

Tämä esipuhe pysynee nyt jatkossa muuttumattomana. Etusivun Ajankohtaista-artikkelin alkuun lisään tietoja siitä, mitä osioita on milloinkin täydennetty.