24.4.2020 tekijältä Hannu 0

Ajankohtaista

Päivitys 9.4.2023: Tämän sivuston ylläpito on jäänyt kahdeksi vuodeksi tekemättä. Nyt keväällä tai viimeistään kesällä pyrin jälleen päivittämään tätä sivustoa uusilla kuvilla ja muisteluilla (kun ehkä vielä jotain muistaa).

Päivitys 19.4.2021: Viime viikkoina olen laajentanut sivujen sisältöä 1980-luvun puolelle. Aikaisemmillekin vuosikymmenille on tullut joitain päivityksiä, mm. sivujen välisiä linkkejä on päivitetty. Muisteluita-osioon olen lisännyt pari juttua, viimeksi jutun harrastuksistani. 1980-luvun Nokia- videoita olen lisännyt Youtubeen sekä myös tänne kotisivublogiini (linkkejä löytyy mm. 1980-luvun videoita-valikosta).

2.3.2021. Tuon otsikon ’Esipuhe ja taustaa’ alta löytyy lähtökohtia ja perusteluja tälle nettisivustolle (alaotsikkona ”Mies kun tulee tiettyyn ikään…”). Tämän Ajankohtaista -otsikon alle tulen kirjoittamaan päivämäärän kera tietoja siitä, mitä asioita olen yllä olevien valikko-otsikkojen sisältöön lisännyt. Valikkoon olen lisännyt uuden Lisää elämästäni -otsikon. Siellä ensimmäinen juttu käsittelee 1960 – 1970 -lukujen vaihteessa tekemiäni liftausreissuja. Eniten on tekstiä usean viikon reissuistani Keski-Eurooppaan. Reissut olivat niin ikimuistoisia ja tapahtumarikkaita, että niistä muistaa vielä aika paljon. Muistin tueksi löytyi vielä onneksi joitakin matkalippuja ja leirintäaluekuitteja – joitakin olen skannannut mukaan tekstiin.

Kuvasivukoosteisiin olen viimeksi lisännyt joitakin kuvia 1960-lukuun ja enemmän 1970-lukuun. Kuvagallerioiden alkuun tulee vähitellen myös kuvia selittäviä tekstejä. 1980-luvun kuvia olen viime kuukausina jo digitoinut ja ryhmitellyt, niitä olen vähitellen lisäämässä sivuille.